Ah, vanhoja kirjotuksia katellessa nousee jännät fiilikset mieleen.

Kuinka sitä saakaan työnnettyä oman päänsä niin syvälle omaan perseeseen? Kuinka sitä voikaan uskotella itselleen olevansa jotain muuta ja parempaa kuin on, varsinkin kun on niin vitun idiootti ja niin naurettava, ettei se enää ole edes hauskaa. Kuinka kyrpä sitä voi ollakkaan? Se vaatii jo jotain syvällä sisällä asustavaa kusipäisyyttä.

Ja ei, en yritä tehdä itsestäni uhria myöntämällä, että tein sellaisia itse. Tai voivottelemalla. Sitä mukamas piti itseään hauraana, mutta olikin itsetyytyväisyydessään ja -uhossaan muuttunut siksi luodiksi joka lävistää kaiken palasiksi.

Ehkä on aika kääntää tämän pienen jollani suuntaa. Olen mennyt väärään suuntaan fyysisesti, henkisesti ja spirituaalisesti. Satuttanu muita, jo vuodesta 2001 muistaakseni. Ja vaikka jollani on pieni, on sillä mahdollisuus samanlaisiin tekoihin kuin suurella risteilijällä, hyvässä ja pahassa. Kuten suuremmilla aluksillakin, myös kurssini suunnan muuttaminen vaatii hiukan aikaa. Tarkoitus kuitenkin on suunnata nokkani kohti uutta päämäärää ja löytää satama, johon sitten joskus voisin paattini huoletta jättää.

Se saattaa viedä aikaa, mutta se ois tavoite nyt.

 

Jusu

Mittailen säälimättömiä kasvojasi,

kävelen niillä edes takaisin,

kulkien kuitenkin vain yhteen suuntaan.

 

Kylmät kätesi,

valkoiset huulesi

ja kaksitoista suudelmaa.

 

Melkein jo raiskaat,

puristat minua lujempaa.

 

Ennen kuin syljet minut ulos,

toivon,

että pystyisin sinusta nauttimaan.

 

Jaa-a, vai pitäisi kolumni kirjoittaa? Pitäisi olla jotain sanottavaa, mutta kun ei ole. Miten olisi paasaavan apokalyptinen visioni ilmastonmuutoksesta? Tai katkeraa, kyynelten makuista tilitystä parisuhteestani? Kertoisinko kenties uudesta harrastuksestani, joka auttaa tätä el gordoa heittämään hellät hyvästit vatsan seutuville kerääntyneille ilokiloille?

Ei, ei ja en. Minulla ei ole mitään sanottavaa. Pääni on yhtä tyhjä kuin Lomanin Teuvon gonadit Muna-risteilyllä.

Miksi ylipäätään sanoisin mitään? Ilmastonmuutoksesta jauhetaan joka ikisessä läpyskässä paskapaperista saunapamflettiin. Ja jokainen tietää omakohtaisesta kokemuksesta, että parisuhteissa saa tasaisin väliajoin väistellä hysteerisen huudon säestämänä lentäviä Muumilautasia. Jos et ole tätä rituaalia päässyt kokeilemaan, lopeta tämän oksennuksen lukeminen heti ja lähde baariin.

Tai etsi käsiisi jokin akkainlehti (suosittelen Me Naisia). Niissä tiedetään asiasta. Joka numerossa. Tietävät kertoa myös vinkkejä ja mielipiteitä meidän läskiliigalaisten elämänlaadun parantamiseen. Kaikki tuntuu olevan käsitelty, joten mitä nyt? Mistä kirjoittaa, kun ei ole mitään sanottavaa?

Kokeilisinko itseni liikkeelle saamista ja ulkona lyllertämistä? Voisin jopa sulkea tietokoneeni, tuon häpeissään hurisevan, hiljalleen omistajansa passivoivan pornosäiliön. Ehkä pyytäisin seurakseni kaverin. Tai vielä pahem…öm…parempaa, tyttöystäväni. Siis henkilöystäväni, ettei kukaan vaan nyt loukkaannu. Saattaisimme yhdessä jaksaa jakaa monia niin kauhistuttavan via dolorosan, eli kolmen kilometrin kävelymatkan kaupunkiin asti.

Mikäli krapula-aamujen kebabit koettelisivat kuntoani kohtuuttoman kovaa, voisimme pysähtyä läheiseen puistoon vaihtamaan hiljalleen verenmausta vapautuvaa kuolaamme. Matkastamme saattaisi muodostua kokemusrikas tapahtuma, joista saa lukea vain Harlekiini-romaaneista.

Ja ei, en kirjoittaisi seikkailustamme kolumnia.

.....................................

Mutta,joo...luova kirjoittaminen on hauskaa. oikeesti.

No niin, suunnitelmat notkuvat eteenpäin hitaasti ja epävarmasti. Mielessä on leiskaa sun muuta härpäkettä. Tekstiäkin on syntymässä...

 

MIUN KOODAUS-, PHOTARI- ja INKKARISKILLZIT ei RIITÄ!

Jep, sivuston suunnittelu jatkuu kuumeisesti. Stormattu on hintsan. Kumpaakin siis: juostu luokasta ulos ja aivoriiheilty. Työ etenee ihan mukavasti ja työtä on jopa mukava duunailla. Nyt ei muuta. Jatko-osat on aina paskoja.