Keskustelimme eilen verkosta ja sen käytöstä. Keskustelu oli ajatuksiaherättävä. Tai ajatuksistaherättävä. Kuitenkin! Etiäpäin...

Suuri osa ikäluokastamme, meistä 20+ vuotta nuorista on käyttänyt nettiä ja tietokoneita lähes koko ikänsä. Yleensä olemme polvistuneet hiirimaton päälle, tietokoneiden äärelle huvikseen. Joko hakeaksemme täyttymystä ja pelastusta tylsyydestä tai kuluttaaksemme aikaa jota nuoressa, vetreässä kehossamme olevalla kuolemattomalla sielulla on loputtomiin. Nyt kun olemme hiljalleen lyllertämässä kohti työelämän kuohuissa matkaavaa venhettä, joudumme totuttelemaan siihen, että nämä pseudo-kosmiset jumalat, tietokoneet, ovat työvälineitä. Tuleeko meille fiilis, että emme töissä tee töitä ja näin ollen masennumme ja kyrpiinnymme yrityksiimme saada jotain aikaan. Yrityksiimme saada sisältöä elämiimme. Joudummeko kadotukseen vääriä jumalia jahdatessa? Tuomitseeko meidät se, jonka toivomme meidät pelastavan?

Toinen asia mikä huolettaa on terveytemme. Tuleeko meistä kaikista käyräselkäisiä läski-liigalaisia? Tietokoneen ääressä lysähtää helposti kyyryyn kuin löysä könä. Netissä päämäärättömänä lilluminen myös passivoi ja väsyttää. Lasikenkäisen Tuhtimon on ulos turha lähteä. Ahterinsa ulos lataaminen portaita pitkin kestää niin saatanan kauan. Downloadaanpa itselleni Batteryn.

Netti yhdistää kaiken. Sen lonkerot ulottuvat jokaiseen muuhun mediaan ja vielä bitin pitemmällekin. Näin sanottiin rippikoulussa Uskosta. Pelottavaa. Itken ja vatsani iskee erroria. Onko resetointi viimeinen vaihtoehto kun on bitti-hätä ja PC:tä ei ole lähimaillakaan?

Kapteeni Kolme-D kuittaa.