Jaa-a, vai pitäisi kolumni kirjoittaa? Pitäisi olla jotain sanottavaa, mutta kun ei ole. Miten olisi paasaavan apokalyptinen visioni ilmastonmuutoksesta? Tai katkeraa, kyynelten makuista tilitystä parisuhteestani? Kertoisinko kenties uudesta harrastuksestani, joka auttaa tätä el gordoa heittämään hellät hyvästit vatsan seutuville kerääntyneille ilokiloille?
Ei, ei ja en. Minulla ei ole mitään sanottavaa. Pääni on yhtä tyhjä kuin Lomanin Teuvon gonadit Muna-risteilyllä.
Miksi ylipäätään sanoisin mitään? Ilmastonmuutoksesta jauhetaan joka ikisessä läpyskässä paskapaperista saunapamflettiin. Ja jokainen tietää omakohtaisesta kokemuksesta, että parisuhteissa saa tasaisin väliajoin väistellä hysteerisen huudon säestämänä lentäviä Muumilautasia. Jos et ole tätä rituaalia päässyt kokeilemaan, lopeta tämän oksennuksen lukeminen heti ja lähde baariin.
Tai etsi käsiisi jokin akkainlehti (suosittelen Me Naisia). Niissä tiedetään asiasta. Joka numerossa. Tietävät kertoa myös vinkkejä ja mielipiteitä meidän läskiliigalaisten elämänlaadun parantamiseen. Kaikki tuntuu olevan käsitelty, joten mitä nyt? Mistä kirjoittaa, kun ei ole mitään sanottavaa?
Kokeilisinko itseni liikkeelle saamista ja ulkona lyllertämistä? Voisin jopa sulkea tietokoneeni, tuon häpeissään hurisevan, hiljalleen omistajansa passivoivan pornosäiliön. Ehkä pyytäisin seurakseni kaverin. Tai vielä pahem…öm…parempaa, tyttöystäväni. Siis henkilöystäväni, ettei kukaan vaan nyt loukkaannu. Saattaisimme yhdessä jaksaa jakaa monia niin kauhistuttavan via dolorosan, eli kolmen kilometrin kävelymatkan kaupunkiin asti.
Mikäli krapula-aamujen kebabit koettelisivat kuntoani kohtuuttoman kovaa, voisimme pysähtyä läheiseen puistoon vaihtamaan hiljalleen verenmausta vapautuvaa kuolaamme. Matkastamme saattaisi muodostua kokemusrikas tapahtuma, joista saa lukea vain Harlekiini-romaaneista.
Ja ei, en kirjoittaisi seikkailustamme kolumnia.
.....................................Mutta,joo...luova kirjoittaminen on hauskaa. oikeesti.
